Haluatko oikeudenmukaisuutta?
Tähän kysymykseen hyvin harva vastaa kieltävästi. Voimme kiistellä oikeudenmukaisuudesta, vaikka me kaikki tavoittelemme sitä. Itse pääsen nahisteluihin mukaan, mikäli avaan suuni tekemästäni työstä vankien parissa.
Vankien parissa tehtävää työtä ei oikeuteta yhtä helposti kuin esimerkiksi kehitysvammaisten parissa tehtävää työtä. Mietitään tilanne niin, että jokaisella ihmisellä olisi verorahoista 100 euroa jaettavaa rahaa. Tämä raha pitäisi antaa joko kehitysvammaisella tai vangille. Kuinka moni antaisi rahan vangille?
Oma veikkaukseni on, että kehitysvammainen saisi paljon isomman siivun. Tähän on selkeä moraalinen perustelu. Vanki on itse valinnut tehdä rikoksen ja kehitysvammainen ei ole voinut vaikuttaa ympäristötekijöihin. Mutta olisiko oikeudenmukaista jakaa rahat tasan? Vai pitäisikö vanki jättää puille paljaille? Nyt oikaistiin mutkia niin rajusti, että tätä on hyvä pohtia.
Oikeudenmukaisuutta vai lain noudattamista?
En halua puhua edes siitä, että onko tuomiot ansaittuja. Kyllä, ne on. Uskon vakaasti oikeusvaltion harkintakykyyn. Voimme kuitenkin tarkastella paria kysymystä:
Pitääkö rangaistuksen aina seurata rikosta kuin kostona? Onko lain tarkoitus vain turvata yhteiskunta? Entä jos voisimme olla varmoja, että rikoksen tekijä ei toista rikostaan? Pitäisikö silloin tyytyä ja jättää rankaisematta?
Näitä kysymyksiä pohdittaessa pääsemme kamppailemaan oman moraalin kanssa. Pääpiirteittäin olen oman moraalini rakentanut näkemykseen, jossa yksilö on vastuussa omien valintojensa seurauksista, mutta eivät olosuhteiden aiheuttamista tilanteista. Tämänkin näkemyksen sisällä on paljon asiaa, jonka kanssa joutuu puntaroimaan omaa moraaliaan. Pitääkö yhteisistä niukoista resursseista maksaa tupakoinnin aiheuttamat terveyskulut? Eikö tupakointikin ole oma valinta ja siitä pitäisi itse kantaa vastuu?
Emme tietenkään voi hyvinvointivaltiossa ajatella, että tupakoitsija kantaa yksin vastuun omasta terveydestään. Pitäisikö tupakoitsijoita siis rangaista, koska he ovat uhka kansanterveydelle? Harvan mielestä tämä kuulostaa oikeudenmukaiselta.
Miksi valita rikos?
“Meitä vankeja yhdistää hyvin harva asia, mutta lähes jokaista yhdistää yksi asia - meistä kukaan ei ole syönyt illallista samassa pöydässä oman perheen kesken.”
Tähän vangin lauseeseen kiteytyy se tarina, jota vangeilta usein kuulee. Polku vankilaan on usealla sama – lastenkoti, koulukoti ja vankila. Taustalla on perheväkivaltaa, alkoholismia, päihteitä, pelkoa, turvattomuutta, ulkopuolisuuden tunnetta jne.
Kukaan ei kyseenalaista, etteikö rikosten taustalla olisi oma valinta. Eivät edes vangit itse. Voimme kuitenkin miettiä, kuinka paljon valintoja on ohjannut olosuhteet, joihin itse ei ole voinut vaikuttaa.
Lähdetään pohtimaan pienten tarinoiden kautta:
“Synnyin perheeseen, jossa äitini loi uran opettajana ja isä lääkärinä. Päiväkotiin menin noin kolmen vanhana. Siihen asti äitini hoivasi minua kotona. Minua kannustettiin kotona aina opiskelemaan. Sain harrastaa monipuolisesti liikuntaa, mutta lopulta löysin musiikin. Isäni opetti minut soittamaan pianoa…”
“Synnyin perheeseen, jossa isä ja äiti olivat molemmat töissä. Pääsin päiväkotiin 9kk ikäisenä. Muistan lapsuudestani sen, että olin paljon yksin kotona. Äiti teki kolmivuorotyötä ja isäni oli kiireinen aina. Isäni ja äitini erosivat. Isääni en nähnyt sen jälkeen. Äitini on rakastanut minua aina ja tunnen sen…”
“Synnyin perheeseen viidentenä lapsena. Isääni en ole nähnyt ikinä. Äitini oli alkoholisti. En ole varma, ketkä ovat minun oikeita sisaruksia ja ketkä puolikkaita. Kolmevuotiaana minut huostaanotettiin. Pääsin takaisin kotiin 7-vuotiaana, mutta kotiolot olivat melkoista perhehelvettiä, päihteitä ja väkivaltaa. 16-vuotta täyttäessäni oli asunut erilaisissa sijaisperheissä, lastenkodeissa ja kierros jatkuu edelleen…”
Mitä luulette, kenellä näistä kolmesta esimerkistä on suurin riski joutua vankilaan?
Miten oikeudenmukaisuutta kuuluisi jakaa?
Ei ole niin, että meillä jokaisella olisi tasavertaiset mahdollisuudet valita. Emme voi vaikuttaa minne ja milloin synnymme. Emme voi vaikuttaa ihonväriimme emmekä sukupuoleemme. Valintoihimme vaikuttaa todella iso määrä asioita ja olosuhteita, joita emme voi itse valita.
Vankilassa kuulen paljon, että oma syy kun olen täällä. Näille puheille en voi kuin nyökkäillä, vaikka samaan aikaan tiedostan, että taustalla vaikuttaa paljon enemmän. Työni avulla kannan yhteistä vastuuta ja pyrin antamaan lisää mahdollisuuksia vangeille, jotta valinnat johtaisivat parempaan elämänhallintaan ja hyvinvointiin.
Yhteiset resurssit ovat rajalliset, eikä kaikkeen ole varaa, vaikka se tuntuisi oikeudenmukaiselta. Mikäli toiselle annetaan lisää, täytyy miettiä keneltä se on pois. Kun hyväksyy, että on valmis kantamaan niin omien kuin toistenkin valinnat yhteisesti, niin oma moraalinen pohdinta helpottuu. Olemme samassa veneessä.
Meillä on oikeaa ja väärää. Meillä on hyvää ja pahaa. Mutta näiden varaan ei kannata oikeudenmukaisuutta rakentaa.
Jokke P.
Kirjoittaja työskentelee kokeilupäällikkönä Kukunorin Kulttuurikongi-hankkeessa. Kulttuurikongissa sovelletaan jo 10 vuotta Suomessa mielenterveyskentällä käytössä ollutta kulttuuripajamallia uudelle kohderyhmälle, uusiin toimintaympäristöihin – vangeille & rikostaustaisille, heidän toimintaympäristöihinsä. Hanke kuuluu Setlementtiliiton koordinoimaan Arvokas – eriarvoisuuden avustusohjelmaan (2018-21).
